Linnea 2:een on vuosikymmenten aikana maalattu kymmeniä kertoja elinestomaalia jota myös myrkkymaaliksi kutsutaan.

Vuosi 2016, pohjan soodapuhallus

Linnea 2:n pohja soodapuhallettiin 3.4.2017. Kyseisenen päivä oli ilmankosteudeltaan suuri ja vähän väliä tihutti vettä. Veneen alustaan oli levitetty suojapressu josta puhalluksessa irtoava eliönestomaali (ja sooda) oli helppo kerätä talteen. Myös veneen ympärille oli laitettu suoja, jotta puhallussooda ei leviäisi ympäri telakka-aluetta. Tämä aiheutti ihmetystä muiden telakalla olijoiden keskukuudessa, yleensä kuulema suojia ei ole tapana käyttää. No, ajat muuttuvat.

VENEEN POHJAN SOODAPUHALLUS SUOJAUS
Maa ja muukin työskentelyalue suojattu soodapuhallusta varten.
Soodapuhallus stadin soodapuhallus
Stadin soodapuhalluksen auto soodapusseineen ja soodapuhalluslaite pressun alla suojassa sateelta.

Kun kaikki elinesomaali oli oli puhallettu irti, niin tuli päätöksen aika puhalletaanko myös primeri irti. Venettä ostaessani minulle oli sanottu että primeria on 6 kerrosta. Koska primeri vaikutti hyväkuntoiselta, päätin, ettei sitä puhalleta pois. Tämä oli todennäköisesrti virhe päätös.

Veneen pohja soodapuhalluksen jälkeen
Pohja soodapuhalluksen jälkeen. Kuvassa näkyy märkä-köliin tehtyjä hitsaus-korjauksia joiden kohdalla on eri värinen primeri.
soodapuhallus alumiini vene
Paapurin puoleinen pohja. Koneen vedenotto on jätetty luonnollisesti puhaltamatta kuten kaikuluotaimen anturi.

Uusi priemeri, International Interprotect (2-komponetti)

Aluminiveneen primeri International
International Interprotect harmaa, yksi kerros muiden lisäksi.

Pohjaan maalatiin huhtikuun alussa (8.4. kello 13) kohtalaisen kosteassa ja koleassa ilmanalassa. 2-komponettista primeria olisi nyt seitsämän kerrosta. Koska uusi primeri maalattiin vanhan päälle, ei ilman lämpötilasta ja kosteudesta niin kauhesti välitetty. Toki auringossa lämpötila oli noin 8-10 astetta, mutta kun maalaus tehtiin alumiinin lämmettyä yön jälkeen riittävästi eli iltapäivästä, niin kostean kylmä ilta lähestyi vääjämättä.

Eliönestomaali International Trilux

eliönestomaali International trilux
Eliönestomaali International Trilux maalataan nahkeaan pohjamaaliin.

Eliönestomaali maalataan tarttuvuuden parantamisksi vähän nahkean pohjamaalin päälle eli se maalattiin samana päivänä kun pohjamaali kello 15:30 (kamerapuhelimen kello). Linnea 2 maalattiin vuonna 2017 International Trilux eliönestomaalilla (aiemmin käytetty International Cruiser Eco) joka on sopiva alumiiniveneeseen sekä on sallittu Suomen vesillä. Näihin aikoihin elinestomaaleihin tehtiin muutoksia ja maalien esto-pitoisuuksia lasketiin huomattavasti ja aiempaa International Cruiser Eco maalin myynti Suomessa kiellettiin. Erityisen ongelmalliseksi tämä muutios tuli alumiinille soveltuville elinestomaaleille.

Veneen nosto syksyllä 2017 ja 2018

Veneen pohja näkkejä
Vuonna 2017. Selkeästi eliönestomaali ei ole toiminut kun aktiivisesti käytetyssä veneen pohjassa on näin paljon näkkejä.

Kun vene nostettiin sykysllä 2017, oli sen pohjassa huomattava määrä näkkejä. Eliönestomaali ei ole selvästi tehnyt tehtäväänsä. Tällä elinestomaalilla ei voitaisi jatkaa.

myrkkymaali ei toimi näkkejä
Vuonna 2018 elinestomaali ei ollut myöskään toiminut. Pohja vielä pahemmassa kunnossa.

International Trilux ei selkeästi ole riittävän hyvä eliönestomaali tiukentuneiden rajoitusten jälkeen. Tämä vaikuttaa polttoainetalouteen (luonto kiittää) sekä pohjan keväthuoltoon. Pitää vielä ottaa huomioon että Linnea 2:n pohja pestään sukeltajan toimesta joka vuosi kun PSS lähettää tekstiviestin jossa ilmoitetaan koska näkit kiinnittyvät pohjaan.

Kaudeksi 2019 pohja maalattiin Trilux 33:lla, eikä syksyllä nostettaessa pohjassa ollut näkin näkkiä. Trilux 33 oli ihan eri tuote kuin Suomessa myytävä Trilux.

Näkit ja primerin irtoaminen. Alumiini ja merivesi.

Näkki ongelma aiheutti sen, että jokaisen näkin kohdalta sitä irroittaessa lähti myös pohjan primeri. Tämä tarkoitti sitä, että Linnea 2:n pohjassa alkoi olemaan satoja alkavia pistesyöpymisiä. Ennen pitkään, eikä edesniin kovin pitkän ajan kuluttua vaan jopa jo muutaman vuoden kuluttua, Linnea 2 olisi ollut romutuskunnossa kun pohja olisi ollut täynnä syöpymisiä. Tämän asian kanssa taisteltiin siis muutama vuosi.

Pohjan korjailua
Vuonna 2020 pohjaa hiottiin alumiinille hyvin paljon pistesyöpymisien takia. Primerina käytettiin kuitenkin 1-komponettista ja sitäkin liian vähiä kerroksia jotta pohja ei tulisi liian epätasaiseksi.

Vuonna 2020 pohjaa joudutiin hiomaan rälläkän lamellilaikalla jo hyvin paljon alumiinipuhtaaksi. Hiontareunaan tulee selkeä pykälä ja tämä aiheuttaa pohjan epätasaisuutta, veden pyörteilyä ja suurentuvaa kulkuvastusta. Joka taas aiheuttaa kasvavaa polttoaineen kulutusta. Jopa huomattavaa.

Pohja 2020 nostettaessa ja pesun jälkeen. Mitatessa sähköisesti jokainen kuvan vaalea kohta johtaa sähköä puhtaaseen alumiiniin eli primeri on irronut ja käytännössä vaaleat kohdat ovat eloksoitunutta alumiinia tai huonosti toimivaa primeria. Vanhat vuosien 2018 ja 2019 näkkien paikat näkyy kuvassa selvästi. Koko pohja oli tämän näköinen kauttaaltaan.

Vuosi 2021. Pohjan hionta alumiinipuhtaaksi.

Vuonna 2021 se oli sitten tehtävä. Pohja piti saada alumiinipuhtaaksi, kaikki maali pois. Ei ole varmaa miksi pohjan primeri ei kestänyt vaan se irtosi. Selkeästi vuonna 2017 pohja olisi pitänyt puhaltaa alumiinille saakka. Osa syy oli myös vuosien 2018 ja 2019 näkki-invaasio. Joka tapauksessa puhaltamisella vuonna 2016 saatiin paksu vuosikymmenten aikana tullut epätasainen myrkkymaali puhallettua pois ja se helpotti huomatavasti tätä tulevaa projektia. Lisäksi puhaluksen jälkeen pohja olisi joka tapauksessa pitänyt hioa karkealla 40 hiomalaikalla primerin tarttuvuuden parantamiseksi. Joten se puhallukseen käytetty rahamäärä ei mennyt hukkaan.

veneen pohja alumiinipuhtaana
Linnea 2:n pohja hiontaprojektin jälkeen.

Rälläkkä käteen ja hiomaan.

Hiomaväline ja suojausvälineitä. Lamellilaikoissa on eroja, unohda halpamerkit (kuvassa halpamerkki). Bacho ja Wurthin laikat olivat ainakin hyviä.

Ensinnä. Eliönesomaali ei ole terveellistä ihmisellekään. Ei myöskään 2-komponettinen primeri. Ei myöskään hionnassa irtoavat alumiinihiukkaset. Suojaa siis itsesi. Hengityksen suojaukseen kokokasvo-osa on paras ratkaisu, lisäksi kuulosuojaus sekä ihon ja vaatteiden suojaus esim. Tyvek asulla (tai vastaava).

vENEEN HIOMINEN SUOJAUSVÄLINEET
Hengityksen suojaukseen kokokasvo-osa. Valmiina hiomaan.

Ikänäköisenä arvostan Scotchin (ex. AGA, ex. Interspiro) kokokasvo-osan suomaa mahdollisuutta laittaa silmälasit kasvo-osan sisällä oleviin kiinnikkeisiin.

scotch hengityksen suojain
Scotchin hengityksen suojaimeen saa ripustettua silmälasit maskin sisällä oleviin kiinnikkeisiin. Vaatii vähän fixaamista tosin.

Hiontaan kokeilin rillaisia työkaluja. Ammattitasoinen nauhahiomakone ei toiminut, mikään muukaan ”ihmekone” ei toiminut. Parhaaksi osoittautui 125 mm rälläkkä (kulmahiomakone) lamellilaikalla jonka karkeus on 40. Ja tässä korostetusti kannattaa panostaa laatuun. Kokeilin eri merkkisiä ja eri hintaisia laikkoja. Halvoilla sai noin 0,3 neliön hiottua ennen vaihtoa, kun kallimmalla sai jo monta neliörtä. Koko pohjaan meni noin 20 kpl laadukkaita lamellilaikkoja. Laadukkaita ovat mm. Bachon ja Wurthin lamellilaikat.

Eri lamellilaikkojen vertailua
Eri valmistajien lamellilaikkojen vertailua. Ei näillä halvoilla mitää tee.

Hiontaan meni kolme päivää (kukin joitakin tunteja) eli kolme sessiota. Aloitin urakan 5.6. ja pohja oli hiottu 8.6. Kovin montaa tuntia kerralla ei jaksanut hioa, varsinkin lähes vaakasuorat pinnat perässä olivat raskaita hio, kun rälläkkää piti työntää ylöspäin ja työskentelyasento oli todella vaikea. Löytyi paljon lihaksia joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan ja se tuntui tulevina päivinä.

alumiiniveneen hiominen
Alumiiniveneen hiominen. Varsinkin perän melko vaakatasoiset pinnat olivat lihasten kannalta melko hankalia hiottavia.

Maalamisesta.

veneen pohjan puhdistus ennen maalausta
Puhdista veneen pohja esim. tärpätillä pesemällä ennen maalausta.

Aluminiveneen pohja tulee maalata hionnan jälkeen kahdeksan tunnin sisällä, koska alumiini alkaa okisdoitua. Lisäksi tartunnan takaamiseksi pohja tulee hioa mahdollismimman karkealla hiomapaerilla eli 40. Lisäksi pohja pitää puhdistaa hionnan jälkeen rasvasta, pölystä ja muista epäpuhtauksista. Tämän voit tehdä esim. pesemällä pohjan mineraalitarpätillä irtopölyn poistamisen jälkeen (harjaus).

2 komponettisen maalin sekoitus
2-komponettisen maalin annostelu ja sekoitus.

Käytä 2-komponettisen maalin annosteluun valmiita mitta-astioita joita maalikauppiaat myyvät. Tähän laitetut muutama euroa ei ole lainkaan huono sijoitus. Sekoitukseen kelpaa vanha kunnon puutikku, koneellinen sekoitin roiskii näissä olosuhteisa liikaa.

Paljonko maalia on jäljellä?

Paino sen kertoo. Linnea 2:ssa mitataan matkalaukkujen punnitusvaalla paljonko nestekaasupullossa on kaasua jäljellä (mittaustulos – pullon taara). Samalla menetelmällä voi mitata paljonko maalia on jäljellä. Mittaa alkuun täyden maalipurkin paino (tässä 4,95 kg) ja arvio purkin taarapaino.

Täysinäinen 2,5 litran maalipurkki painoi 4,95 kg joten tästä oli otettu noin 300 ml.

Maalausvälineet.

veneen pohjan maalaus välineet
Leveä mohairtela on hyvä valinta veneen pohjan maalaukseen.

23 cm leveä mohairtela on paras vaihtoehto. Tätä tukemaan kohtuu leveä esim. 70 mm pensseli.

Primerin maalaus

Maalaa maalin valmistajan ohjeita noudattaen useita kerroksia primeria. Esim. Internationalin maalien ohjeita löydät täältä:

http://linnea.pouri.fi/venemaalit/

Linneaan maalatiin tällä kertaa neljä kerrosta primeria noudatten tiukasti valmistajan ohjeita mm. ilman kosteudesta ja lämpötiloista. Valmistaja suosittelee 2-5 kerrosta joten neljä on keskimääräistä enemmän. Maalausolosuhteiden varmistamiseksi maalaus tehtiin tällä kertaa vasta kesäkuussa (aiempi huhtikuussa).

Alumiinivene pohjan maalaus primeri
Ensimmäinen kerros primeria eli pohjamaalia. Maalin väri valkoinen. Maalaus aloitettu 8.6.2021 noin klo 17:30.
Toinen kerros primeria eli pohjamaalia. Maalin väri harmaa. Maalaus aloitettu 9.6.2021 noin klo 18:00.
Kolmas kerros primeria eli pohjamaalia. Maalin väri valkoinen. Maalaus aloitettu 10.6.2021 noin klo 17:50.
Neljäs kerros primeria eli pohjamaalia. Maalin väri harmaa. Maalaus aloitettu 11.6.2021 noin klo 17:30.

Eliönestomaali eli myrkkymaali

Elinestomaaliksi valikoitui International Cruiser 200. Sitä maalatiin kaksi kerrosta

eliönestomaali alumiiniveneeeseen myrkkymaali
Ensimmäinen kerros eliönestomaalia noin 12 tuntia pohjamaalin maalaamisesta. Maalaus aloitettu 12.6.2021 noin klo 12:00.

2021 veneen nosto

Pohja oli aivan puhdas, ei näkin näkkiä. Maalipinta ehyt ja sileä. Pohjan huolto oli siis onnistunut.

Eikä näkkejä ollut vuoden 2022 nostossa.